Yhteistyössä:

Lapuan miehet uusivat maakuntaviestivoiton, Lapua myös yhteistulosten ykkönen

Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan kuntien välinen suunnistuksen maakuntaviesti tarjosi yllin kyllin jännitystä ja draamaa Jurvan Pässilässä. Miesten 6-osuuksisessa viestissä Lapua lähti puolustamaan voittoa lähes samalla joukkueella, mutta haastajista erityisesti Kauhavan arveltiin laittavan mestarit tiukoille.

KLL:n kisat Yyterissä

Koululiikuntaliiton suunnistusmestaruuskilpailut suunnistettiin 25.8. Porin Yyterissä, missä KLL:n suurimmassa kilpailutapahtumassa rasteja haki lähes 1200 omaa kuntaansa edustanutta 9-20 -vuotiasta koululaista. Reipasta matkavauhtia, mutta toisaalta tarkkuutta vaatineilla radoilla riitti vilskettä. Sarjojen keskimääräisen osanottajamäärän ollessa 50-90 välissä, myös palkintosijojen takana nähtiin tukku hyviä suorituksia. Lapualta koululaisia oli matkassa 17 suunnistajaa ja kun mukaan laskettiin lisäksi Virkiää edustavat juniorit saatiinkin pääluvuksi jo yli 20.

Nuorten Jukolasta hienot sijoitusparannukset 25 ja 87

Porvoossa suunnistettu kansainvälinen alle 18-vuotiaiden suurviesti Nuorten Jukola sujui virkiäläisittäin positiivisissa merkeissä, kun ykkösjoukkue leimasi 162 joukkueen viestissä 2010-luvun parhaimpaan sijoitukseensa 25:nneksi, nuoremman kakkosjoukkueen täydentäessä kokonaispanoksen 87. sijalla. Kun epävarmuus viimeisten viestinviejien terveystilanteesta kääntyi lopulta parhain päin, säästyi valmennusporras palapelin uudelleenkasaamiselta. Edellytykset hyviin sijoitusparannuksiin puhtailla suorituksilla oli tiedossa etukäteen, mutta paineiden sijaan painotettiin mm.

EPSU:n joukkueet Kultainen Kompassi -finaaliin Tampereelle

Emmi Hietala, Eeva Peltola ja Sampo Sankelo valittiin EPSU:n 8-henkiseen ykkösjoukkueeseen 13-14 -vuotiaiden valtakunnalliseen Kultainen kompassi -finaaliin Tampereella 10.9.2017. Finaaliin jokainen alue muodostaa eniten aluekilpailupisteitä keränneistä nuorista 1-2 joukkuetta siten, että yhden joukkueen muodostavat neljä tyttöä ja neljä poikaa. Finaalissa aluejoukkueet kilpailevat keskinäisestä paremmuudesta viestissä, missä jokainen suunnistaja kerää joukkueelleen pisteitä sen mukaan, miten hän sijoittuu omalla hajontaradallaan.

H14- ja D14-viestikultaa Paarmanninvuorelta

Elokuun toinen viikonloppu jatkui sunnuntaina AM-viestin merkeissä Karijoen Parmaanninvuorella. Kolmessa yhteislähdössä vuorta kiertämään lähti tasan 100 kolmihenkistä joukkuetta, joista virkiäläisiä yhdeksän. Nuorimpien sarjojen ennättäessä maaliin jo reilun puolen tunnin kohdalla, olivat ensimmäiset virkiäläismitalistit selvillä vanhempien vielä suunnistaessa ykkösosuuksia, kun Virkiän H12-joukkue Veeti Noponen, Lauri Oja ja Aapo Kangas suunnisti 13 joukkueen viestissä komeasti hopealle. Myös D12-tytöt suunnistivat hienosti hopeaa joukkueella Fanni Kero, Lotta Nivukoski ja Sini Hietala.

Virkiän joukkueet Nuorten Jukolaan Porvoossa

Tässä valitsijaryhmän kokoamat Virkiän joukkueet Porvoossa 19.8. suunnistettavaan Nuorten Jukolaan. Joukkueet saatiin koottua täysin omista nuorista, mikä on hieno juttu! Ja toisaalta valitettavasti kaikille halukkaille ei osuutta riittänyt. Muissa pohjalaisjoukkueissa saattaa kuitenkin vielä ilmaantua viikon mittaan tarvetta juoksijoille, joten olemme kuulolla ja myös juoksijapankin kautta on mahdollista päästä suunnistamaan suunnistajia tarvitsevissa joukkueissa.

Pitkät matkat suunnistettu Öjbergetin rinteillä

E-P:n AM-pitkä matka suunnistettiin lauantaina 12.8. Vaasassa, Sundomin kylässä sijaitsevalla Öjbergetillä. Reilun 45 metrin korkuinen mäki polkuverkostoineen ja kivikkoisine rinteineen tarjosi mukavaa haastetta kaiken ikäisille suunnistajille.

Virkiän suunnistajien kesäpäivä su 6.8.

Virkiän suunnistajien kesäpäivää vietetään sunnuntaina 6.8. Ohjelmassa ensin suunnistusta Jukosenkallion maastossa Lappajärven lähellä, minkä jälkeen siirrymme Reino Niskasen mökille uimaan, saunomaan ja grillaamaan ja viettämään yhteistä aikaa. Myös melontamahdollisuus on tarjolla. Tämä kesäpäivä on tarkoitettu kaikille Virkiän suunnistajille ja ennenkaikkea olisi hienoa, jos mahdollisimman moni nuori pääsisi mukaan viettämään mukavaa kesäpäivää yhdessä!

Sähäkkä AM-sprintti Lappajärvellä

Lappajärven urheilukentän ympäristössä suunnistettiin tiistai-illan tuulisessa poutasäässä E-P:n sprinttimestaruuksien perässä. Hyvin ohjeaikoihin osuneilla radoilla eivät 250 kilpailijaa päässeet hapoilta välttiin. Uudelle sprinttikartalle oli myös saatu varsin hyviä välejä ja kilpailijoille tuloksena pääosin onnistuneita suorituksia ja tyytyväisiä ilmeitä.

Rastiviikkotuloksia O-Ringeniltä, Kainuusta ja Koillismaalta

Ruotsin rastiviikko O-Ringen suunnistettiin 23.-28-7. Arvikassa, 350 km Tukholmasta länteen. Kolmesta kisakeskuksesta suunnistettuina viitenä päivänä rasteja leimasi reilut 14 000 suunnistajaa alueen komeissa erämaametsissä. Sini Hietala suunnisti ehjän viikon ollen kaikkina päivinä 20:n joukossa 124 suunnistajan D11-sarjassa, millä irtosi yhteistulosten 10. sija. Emmi Hietala suunnisti kolmesti kymmenen kärjen tuntumaan, D14:n ollessa juniorisarjoista suurimpia 173 kilpailijalla.

Sivut

Tilaa syöte Lapuan Virkiä suunnistus RSS