Yhteistyössä:

AM-keskimatka Ylistarossa 26.5.

Kauden ensimmäisen henkilökohtaisen Etelä-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailusarjan avasi Ylistarossa käyty keskimatka 26.5. Varsin pienellä maastoalueella käyty kilpailu suunnistettiin vaativassa kalliomaastossa, jossa maastopohja oli raskas viimeaikaisten sateiden sekä hakkuujätteen johdosta. Suunnistus vaati tarkkaa kartanlukua, suunnassa pysymistä pusikoiden läpi sekä tasaisen kestävää vauhdinpitoa maaston hitaudesta johtuen.

Virkiän saalis kisoista oli jälleen hieno. Miesten pääsarjassa kokenut Teemu Rantala nappasi AM-hopeaa vain 32 sekuntia voittaja RasKun Antti Iivarille jääneenä. Samassa sarjassa juuri kutsun varusmiespalvelukseen Urheilukouluun saaneen, vielä H20-sarjalaisen Antton Sankelon tuloksena oli AM-pronssi, joka oli samalla myös Antonin ensimmäinen henkilökohtainen AM-mitali yleisessä sarjassa. Antonin ja Teemun ero oli vain 34 sekuntia ja kultakin olisi molemmilla ollut otettavissa ilman 6. rastin virhettä.

Muissa sarjoissa komeaan kaksoisvoittoon juoksivat H18-sarjassa Juhot: Koivisto ja Kangas. Lähellä kolmoisvoittoa olivat H16-sarjassa voiton napannut Sampo Sankelo ja sijoille 3 ja 4 suunnistaneet Karri Stevander ja Juuso Ekola. Virkiläläisittäin historiaa tekivätkin sitten D14 sarjan tytöt nappaamalla peräti neloisvoiton järjestyksellä: Peppi Sikkilä, Lotta Nivukoski, Sini Hietala ja Aino Kankaanpää. Vielä kun muistetaan, että tässä sarjassa on virkiäläisiä tyttöjä vielä enemmänkin niin syksyn AM-kisoista voi odottaa hurjia sinivalkoisia tuloslistoja. Tulosten myötä virkiäläistytöt siirtyivät myös alueen Kultaisen Kompassin karsintakilpailussa kärkipaikoille. Pari vuotta nuoremmissa tytöissä (D12) Sanni Kankaanpää suunnisti myös selkeään aluemestaruuteen. Nuoremmissa pojissa loisti Lauri Oja hopealla sarjassa H12. Alla loistavat virkiäläissijoitukset kokonaismitalisaldon ollessa 4 kultaa, 6 hopeaa ja 3 pronssia.

 

H21
2. Teemu Rantala
3. Antton Sankelo
13. Ville Siven

H45
9. Ari Varamäki

H18
1. Juho Koivisto
2. Juho Kangas

H16
1. Sampo Sankelo
3. Karri Stevander
4. Juuso Ekola
kesk. Teemu Pihlajamäki

H14
6. Veeti Noponen

H12
2. Lauri Oja

H12TR
4. Lauri Suokko

H10RR
17. Leo Oja
19. Samu Hietala

D40
6. Ulla Nivukoski

D45
2. Päivi Kattelus

D50
5. Katariina Suokko

D55
7. Sirpa Mahlanen-Peltola

D16
2. Emmi Hietala
4. Eeva Peltola

D14
1. Peppi Sikkilä
2. Lotta Nivukoski
3. Sini Hietala
4. Aino Kankaanpää
16. Matilda Suokko

D12
1. Sanni Kankaanpää

D12TR
1. Iines Sikkilä
3. Nanna Nivukoski